Kissan ulkoilutus Pataluoto, Joensuu – ulkoilua ja seuraa


Sofia M
Sofia

Sofia M

Aktiviteetit Rauhallinen ympäristö Kaikenkokoisille koirille Asuu oman lemmikin kanssa
Olen koulutukseltani matkailualan ammattilainen ja valmistunut ammattikoulusta hotellin vastaanottovirkailijaksi. Tällä hetkellä en työskentele alalla, joten minulla on enemmän aikaa ja joustavuutta lemmikkien hoitamiseen.Eläimet ovat olleet tärkeä osa elämääni koko elämäni ajan. Minulla...
Nea
Nea
2+ toistuvaa asiakasta
Aktiivinen toissapäivänä

Nea

5,0 2 arvostelua
Uusia arvosteluja

Nea oli aivan mahtava hoitaja! Hän oli meillä kotona koiran kanssa matkamme ajan ja voitti päivän aikana koiramme luottamuksen. Saimme joka päivä ihania kuvia ja runsaasti kuulumisia. Vaikka Hilda usein pitää ruokalakkoa, kun olen poissa, nyt hän söi joka päivä hyvin. Jo ensimmäisenä päivänä Hilda oli käpertynyt Nean viereen. Nea osasi todella sensitiivisesti huomioida koiramme luonteen ja toimi taitavan kouluttajan lailla. Hilda toki oli onnessaan kun palasimme, mutta ei lainkaan stressaantunut ja pitkä päätukka oli somasti letitetty. Käyttäytyi entistä paremmin lenkillä! Myös koti oli erinomaisessa kunnossa ja siisti! Viestintä oli sujuvaa ja rentoa. Nea myös kävi tutustumassa Hildaan ennen matkaamme. Nea on erinomainen, luotettava ja ammattimainen, kuin koirakuiskaaja! Suosittel...

Mette
Mette
2+ toistuvaa asiakasta

Mette

5,0 1 arvostelu
Vastaa ~ 1 tunnin kuluessa

Luotettava ja hyvä hoitopaikka oli omalle tipsu pojalle😊 kuvia ja viestejä sain tasaisin väliajoin. Veisin koirani uudestaankin Metelle hoitoon🐶

Nelli  P
Nelli
Yhteisön suosikki
3+ toistuvaa asiakasta

Nelli P

5,0 1 arvostelu
Vastaa nopeasti

Kaikki sujui kerrassaan mainiosti! Nelli on oikein luotettava ja piti hyvää huolta energisestä spanielistamme 🐶

Joona Ylä-Kauttu
Joona
1+ toistuvaa asiakasta

Joona Ylä-Kauttu

5,0 3 arvostelua
Vastaa ~ 1 tunnin kuluessa

Kaksi kissaani oli kolme yötä hoidossa. Heillä kotona oli siistiä, ilmapumppu piti huolta ettei helle läkähdytä, ja vieraasta ympäristöstä huolimatta kissat olivat tunteneet olonsa turvalliseksi. Aikataulut olivat joustavia, Joona kyseli kissan mahdollisista erityistarpeista, ja myöskin sain pyynnöstä kuvia karvakamuista päivien aikana. Veisin ehdottomasti uudestaankin tänne hoitoon!

Lotta Saari
Lotta

Lotta Saari

5,0 1 arvostelu
Vastaa nopeasti

Lotta on rauhallinen ja osaava hoitaja. Ennakkotapaaminen ja sitten päivähoito vuokramökillä sujuivat hienosti. Suosittelen!

Janika N
Janika

Janika N

Vastaa nopeasti
Olen eläinrakas ja vastuullinen lemmikkien hoitaja. Minulla on pitkä kokemus erilaisten lemmikkien kanssa – erityisesti koirien ja kissojen, mutta myös pieneläinten, kuten kanien ja marsujen hoidosta.  Asun rauhallisella alueella omakotitalossa, missä ...
Alina N
Alina

Alina N

Aktiviteetit Rauhallinen ympäristö Ei omia lemmikkejä Myös kissoille
Moi! Olen Alina, 22-vuotias joensuulainen! Opiskelen Itä-Suomen yliopistossa ja asun yhdessä poikaystäväni kanssa. Olemme urheilullisia ihmisiä ja rakastamme eläimiä. Meillä on kokemusta kissoista ja koirista ja olemme reissanneet ulkomailla, vahtien muiden ihmisten lemmikkejä! Olemme kiltte...
Emilia M
Emilia
Uusi
Aktiivinen 3 päivää sitten

Emilia M

Vasta liittynyt

Olen tuntenut Emilian jo pidempään ja voin lämpimästi suositella häntä. Olemme viettäneet paljon aikaa yhdessä koiriemme kanssa, joten olen päässyt seuraamaan läheltä kuinka hän toimii eläinten kanssa. Emilia on luotettava, vastuullinen ja eläinrakas, hänellä on erityisesti koirista paljon tietotaitoa. Luottaisin oman koirani hänen hoitoonsa milloin vain!

Satu Hänninen
Satu

Satu Hänninen

Vastaa nopeasti
Olen Satu 21-vuotias klinikkaeläinhoitaja opiskelija. Minulta löytyy tällä hetkellä oma kani ja pian sekaan liittyy kissanpentu. Asun kerrostaloasunnossa joensuun keskustassa puolisoni kanssa. Eläinosaamista löytyy, etenkin kissoista, koirista ja kaneista, koska niitä minulla on ollut itsell...
Hada Pulgarin
Hadaluz

Hada Pulgarin

5,0 1 arvostelu
KONTAKTOITU 13 päivää sitten

Kahden englannin bulldogin päivähoito, koirat viihtyivät erittäin hyvin ja yhteistyö Hadan kanssa sujui erinomaisesti 😊 Suosittelen hoitajaa ja aion käyttää hänen palveluitaan jatkossakin !

Aalto H
Aalto

Aalto H

Aktiviteetit Rauhallinen ympäristö Pienille koirille Keskikokoisille koirille
Olen rauhallinen ja eläinrakas korkeakouluopiskelija Joensuusta. Omistan 6-vuotiaan kissan ja asumme kahdestaan lähellä Joensuun keskustaa. Minulta löytyy kokemusta kissojen hoidosta jo ennen omaani; olen toiminut sijaiskotina SEY:llä kissoille, joten erityisesti arat kissat ovat hyvin tuttu...

Näytetty 12 / 28

Pataluoto-alueella toimii 2 hoitajaa, jotka ulkoiluttavat kissaasi ja viettävät aikaa sen kanssa sovitusti.

Hinnat alkaen 10 € / ulkoilutus. Tämän sivun hoitajilla on yhteensä 9 arvostelua, keskiarvo 5,0/5. Koko Pethotelissa hoitajilla on 2 676 arvostelua, keskiarvo 4,9/5.

Mitä kissan ulkoilutus maksaa Pataluoto-alueella?

Hoitajien hinnat Pataluoto-alueella ovat 10–20 € / ulkoilutus. Jokainen hoitaja hinnoittelee palvelunsa itse, ja hinta näkyy ilmoituksessa ennen varausta. Palvelu sopii valjaisiin tottuneille kissoille ja koteihin, joissa kissa kaipaa seuraa päivällä. Pethotelin kautta maksettuihin varauksiin sisältyy aina Pethotel-takuu eläinlääkärikuluihin ilman omavastuuta sekä 24/7-asiakaspalvelu.

Missä päin kissanhoitajat toimivat Joensuun alueella?

Kissanhoitajia toimii eri puolilla kaupunkia, ja haku näyttää myös lähialueet. Jokaisessa ilmoituksessa sijainti näkyy kaupunginosan tarkkuudella.