Koirahoitola Solja, Pirkkala – hoitopaikat koirille ja kissoille


Julianna P
Julianna

Julianna P

KONTAKTOITU 23 päivää sitten
Olen 23- vuotias Pirkkalassa asuva eläinhullu. Itselläni on ollut 11 vuotta sheltti koira, mutta jouduimme äkillisesti vuosi sitten sanomaan hyvästit. Nyt kokeilen ensimmäistä kertaa tätä hoitajan paikkaa ennenkun jossain kohtaa taas pentu tulee taloon. Tällä hetkellä minulta löytyy myös hev...
Sarianne ja Tommi
Sarianne
Yhteisön suosikki
5+ toistuvaa asiakasta

Sarianne ja Tommi

5,0 9 arvostelua
Vastaa ~ 45 minuutin kuluessa

Aivan mahtava ! Koiramme Aussie Amos ensimmäistä kertaa reilun viikon ajan Sarianne ja Tommin hoidossa ja voimme lämpimästi suositella myös muille koiran omistajille. Meillä oli ensin tutustumiskäynti ja Amoksen ollessa hoidossa saimme kuvia Amoksesta, jotka olivat tärkeitä niin myös meille aikuisille kuin meidän lapsille. Kuvista näki että Amoksesta pidettiin erittäin hyvää huolta ja viihtyi erinomaisesti. Tulemme ehdottomasti käyttämään myös jatkossa !

Julia J
Julia
2+ toistuvaa asiakasta
Aktiivinen toissapäivänä

Julia J

BOOKATTU 9 päivää sitten
Olen pian 20-vuotias, joka työskentelee osa-aikaisesti. Olen valmistunut 2024 syksyllä eläintenhoitajaksi (maatalousalan perustutkinto, eläintenhoitajan osaamisala), jossa syventävinä opintoina oli kissa & koira. Omaan kokemusta koirista, kissoista, kesyhiiristä, kaneista, hamstereista, ...
Sari S
Sari

Sari S

5,0 1 arvostelu
Kalenteri päivitetty äskettäin

Suosittelen

Outi H
Outi
Uusi
Aktiivinen 4 päivää sitten

Outi H

KONTAKTOITU 12 päivää sitten
Olen eläinrakas ja liikunnallinen eläkkeellä oleva ”mummo” Tampereelta. Asun mieheni kanssa Tampereen Raholassa luhtitalossa luonnon ja hyvien ulkoilureittien lähellä. Lenkkeily kuuluu jokapäiväisiin rutiineihimme ja kaipaisimmekin karvaista koirakaveria välillä seuraksemme. Meillä on ollut ...
Petra ja Aaron
Petra
Superhoitaja
Yhteisön suosikki
3+ toistuvaa asiakasta
Aktiivinen toissapäivänä

Petra ja Aaron

5,0 9 arvostelua
BOOKATTU 11 päivää sitten

Aivan mielettömät hoitajat, ottivat labradoritytömme avoin sylin vastaan kun meillä yleisurheilukisat menossa, minne koiraa ei saa viedä. Petra ja Aaron laittoivat väliaikaviestejä kuvineen miten meni jne. Kommunikaatio ja joustavuus 100%, buukkaan mielelläni uudestaan. Lämmin kiitos ❤️

Miko O
Miko

Miko O

Aktiviteetit Rauhallinen ympäristö Pienille koirille Keskikokoisille koirille
Hei! Olen 20-vuotias Miko. Asun tyttöystäväni kanssa mukavassa ja puhtaassa asunnossa. Olemme kumpikin todella eläinrakkaita ja eläneet koko elämämme koirien kanssa. Perheelläni oli parhaimmillaan neljä kääpiösnautseria samaan aikaan joten koirien kanssa toimiminen on tullut tut...
Jennylä
Jenny
Yhteisön suosikki
4+ toistuvaa asiakasta

Jennylä

5,0 10 arvostelua
Kalenteri päivitetty äskettäin

Erittäin hyvä kokemus! Koirani oli ensimmäistä kertaa yön yli hoidossa, ja kaikki sujui todella hyvin ja sujuvasti. Koirastani pidettiin todella hyvää huolta. Suosittelen lämpimästi!

Annika
Annika

Annika

Vastaa nopeasti
Olen 23- vuotias Nokialla asuva eläintenhoitoalasta kiinnostunut kokki. Asun perheeni kanssa rivitalossa luonnon läheisellä alueella järven lähellä. Elämääni on lapsesta asti kuulunut koiria. Arkeani piristää tällä hetkellä 14-vuotias mummokoira rodultaan jackrusselinterrieri. Lisäksi meillä...
Joanna
Joanna

Joanna

Kaikenkokoisille koirille Asuu oman lemmikin kanssa Myös kissoille Kotikäynnit sovittavissa
Lemmikkisi on minulle kuin oma perheenjäsen. Tarjoan koirille ja kissoille turvallisen, kodinomaisen ja rakastavan hoitopaikan, jossa jokainen saa yksilöllistä huolenpitoa, hellyyttä ja huomiota. Tavoitteeni on, että voit olla huoletta poissa, kun tiedät lemmikkisi olevan hyvissä ja välittäv...
Pihla V
Pihla

Pihla V

Vastaa nopeasti
Hei, olen Pihla. Asustelen Tampereella Härmälänrannassa rauhallisessa kerrostalokaksiossa. Kanssani asuu 1,5 vuotias kissa Cira, joka tulee toimeen muiden eläinten kanssa hyvin.Asunnossani on lasitettu parveke, sekä vieressä hyvät lenkkeily- ja ulkoilumaastot.Työskentelen lähihoitaja...
Essi T
Essi
Uusi

Essi T

Vasta liittynyt
Hei! Olen Essi, reilu kolmekymppinen nainen Tampereelta. Asun Härmälässä 11-vuotiaan poikani kanssa. Elämäntilanne ei salli valitettavasti omia lemmikkejä, vaikka molemmat haluaisimmekin kovasti oman koiran.Minulla oli lapsena ja nuorena koiria, lisäksi vietin koko nuoruuteni hevostallis...

Näytetty 12 / 125

Solja-alueella toimii 2 koiran- ja kissanhoitajaa, jotka tarjoavat hoitoa omassa kodissaan – kodinomainen koirahoitola ja parempi vaihtoehto koirahotellille.

Hinnat alkaen 45 € / yö. Tämän sivun hoitajilla on yhteensä 29 arvostelua, keskiarvo 5,0/5. Koko Pethotelissa hoitajilla on 2 680 arvostelua, keskiarvo 4,9/5.

Mitä koiran kotihoito maksaa Solja-alueella?

Hoitajien hinnat Solja-alueella ovat 45–50 € / yö. Jokainen hoitaja hinnoittelee palvelunsa itse, ja hinta näkyy ilmoituksessa ennen varausta. Hoito tapahtuu hoitajan kodissa, ja siihen kuuluvat arjen rutiinit kuten ulkoilut ja ruokinta omien ohjeidesi mukaan. Pethotelin kautta maksettuihin varauksiin sisältyy aina Pethotel-takuu eläinlääkärikuluihin ilman omavastuuta sekä 24/7-asiakaspalvelu.

Missä päin hoitajat toimivat Pirkkalan alueella?

Hoitajia toimii eri puolilla kaupunkia, ja haku näyttää myös lähialueiden hoitopaikat. Jokaisessa ilmoituksessa sijainti näkyy kaupunginosan tarkkuudella, joten voit valita hoitopaikan läheltä kotia tai työmatkan varrelta.