Koiran päivähoito Pikkola, Kangasala – kodinomainen koirapäiväkoti


Emilia J
Emilia
Uusi
Aktiivinen 4 päivää sitten

Emilia J

Vasta liittynyt
Hei, olen yrittäjä ja urheilija. Päiväsaikaan enemmän tulee tehtyä etätöitä ja illat kuluu suurimmaks osaks reeneissä. Koiraäitinä arki on suunniteltu pennun ympärille. Itsellä on pienestä pitäen ollut koira perheessä. Koirat ovat olleet keskikokoisia, joten niistä tottakai eniten kokemusta....
Laura ja Valtteri
Laura
2+ toistuvaa asiakasta
Aktiivinen toissapäivänä

Laura ja Valtteri

5,0 5 arvostelua
KONTAKTOITU 2 päivää sitten

Mindy ei ole juurikaan ollut hoitopaikoissa, mutta nyt oli tarve neljän yön hoidolle. Hieman jännitti, sillä Mindy on melko arka, ja karvattomuutensa vuoksi vaatii hieman enemmän hoitajiltaan. Saimme myös mukavasti valokuvia ja tervehdyksiä miten pärjäiltiin. Noudettaessa tuli tyytyväisen ja levollisen oloinen koira ovella vastaan ☺️. Kaikki oli siis sujunut mainiosti . Lämpimät suosittelut Lauralle ja Valtterille ❤️ Mindyn ja perheen puolesta.

Maiju V
Maiju
Yhteisön suosikki
3+ toistuvaa asiakasta
Aktiivinen eilen

Maiju V

5,0 1 arvostelu
KONTAKTOITU 2 päivää sitten

Lämmin, rauhallinen ja joustava hoitaja. Tuli apuun nopealla aikataululla, vastaa nopeasti ja laittelee kuulumisia päivän mittaan. Toisena hoitopäivänä koira oli erittäin innokkaasti menossa takaisin, joten molemmat ollaan tyytyväisiä! 😃🫶🏻

Neelia V
Neelia
Uusi

Neelia V

KONTAKTOITU 11 päivää sitten
Hei! Olen 21-vuotias röntgenhoitajaopiskelija Tampereelta. Asun kerrostaloyksiössä Kalevassa. Minulla ei ole tällä hetkellä omia lemmikkejä, mutta olen kasvanut koirien ja muiden eläimen kanssa aivan vauvasta asti. Minulla on kokemusta koiran hoidosta. Asun yksin ja rauhallisesti, eikä asunt...
Anna P
Anna
Aktiivinen toissapäivänä

Anna P

Vastaa nopeasti
Olen erittäin eläinrakas ja kokenut. Asun rauhallisessa ympäristössä puiston vieressä ja huomioin kaikki lemmikin tarpeet. Olen hoitanut perheemme koiraa nuoresta asti, koiramme täytti juuri 17v. Lisäksi olen ollut koirapäiväkodissa hommissa. En omista omia lemmikkejä tällä hetkellä.
Julia L.
Julia
Yhteisön suosikki
3+ toistuvaa asiakasta
Aktiivinen eilen

Julia L.

5,0 12 arvostelua
BOOKATTU 41 h sitten

Sovimme koiralle vuorokaudeksi hoitopaikan ja kaikki sujui täydellisesti. Löysimme perille ohjeiden mukaan ja saimme yhteyden aina tarvittaessa. Faro-koira vaikutti tyytyväiseltä ja levolliselta Julian seurassa. Haimme koiran ja se oli leppoisa ja onnellisen oloinen. Kaikki oli helppoa ja sujuvaa. Kaikin puolin luotettavaa toimintaa. Kiitos!

Josefiina P
Josefiina
1+ toistuvaa asiakasta

Josefiina P

5,0 3 arvostelua
KONTAKTOITU 9 viikkoa sitten

Tiinu kävi hoidossa Josefiinan luona päiväseltään ja kaikki sujui todella hyvin. Paikka on kiva jossa koira viihtyy. Josefiina on luotettava hoitaja ja mukava tyyppi jolla on paljon kokemusta koirista. Varmasti vien uudelleen kun tulee tarve hoitopaikalle :)

Anna B
Anna

Anna B

Vastaa ~ 1 tunnin kuluessa
Olen Anna, 21-vuotias ja olen uusi Tamperelainen! Aloitan opinnot tänä syksynä yliopistossa varhaiskasvatuksen parissa ja opintojen ohella olevasta vapaa-ajasta löytyisi tilaa karvakaverille. Pidän urheilusta ja ulkoilusta ja siihen ottaisin mielelläni kaverin hoitokoirasta! Elä...
Siiri S
Siiri

Siiri S

Aktiviteetit Kaikenkokoisille koirille Ei omia lemmikkejä Myös kissoille
Olen 24-vuotias aktiivinen ja rutiineihin tottunut henkilö, rakastan juoksua ja kävelyä, mikä sopii aktiivisille koirille. Myös hitaammat kävelyt vanhemmille koirille :) Opiskelen biotekniikkaa maisterintutkinnon tasolla kokopäiväisesti, mutta opiskeluni tapahtuvat pääosin kotona, joten minu...
Helmi H
Helmi
Aktiivinen eilen

Helmi H

5,0 3 arvostelua
KONTAKTOITU 2 päivää sitten

Tiinu oli illan hoidossa Helmin luona ja kaikki oli sujunut loistavasti. Helmi vaikutti luotettavalta ja asiantuntevalta koiranhoitajalta ✨ Asunto oli myös koiralle sopiva ja lähellä hyvät kävelymaastot.

Katja
Katja
Aktiivinen 3 päivää sitten

Katja

5,0 3 arvostelua
KONTAKTOITU 4 päivää sitten

Katja kävi Lokin kanssa lenkkeilemässä. Kaikki sujui niin mutkattomasti ja Katjaan sai todella nopeasti ja helposti yhteyden. Kaikki sujui Lokin kanssa todella hyvin. Voin todella hyvin mielin suositella Katjaa muillekin!

Stina A
Stina

Stina A

Vastaa ~ 2 tunnin kuluessa
Olen 22-vuotias nainen Tampereelta ja luonteeltani rauhallinen ja luotettava. Minulla on kokemusta perheelläni olleista koirista. Lenkittäminen ja ruokkiminen on tuttua ja olen hoitanut koiraa myös yön yli. Olen myös suunnitellut oman koiran hankkimista. Haluan tarjota hoitolemmikille huolen...

Näytetty 48 / 121

Pikkola-alueella toimii yksi hoitaja, joka tarjoaa koiran päivähoitoa omassa kodissaan – kodinomainen vaihtoehto koirapäiväkodille.

Hinnat alkaen 10 € / 8h. Tämän sivun hoitajilla on yhteensä 27 arvostelua, keskiarvo 5,0/5. Koko Pethotelissa hoitajilla on 2 676 arvostelua, keskiarvo 4,9/5.

Mitä koiran päivähoito maksaa Pikkola-alueella?

Hoitajien hinnat Pikkola-alueella ovat 10 € / 8h. Jokainen hoitaja hinnoittelee palvelunsa itse, ja hinta näkyy ilmoituksessa ennen varausta. Päivähoitoon kuuluu ulkoilua, ruokintaa omien ohjeidesi mukaan ja seuraa koko päivän ajan. Pethotelin kautta maksettuihin varauksiin sisältyy aina Pethotel-takuu eläinlääkärikuluihin ilman omavastuuta sekä 24/7-asiakaspalvelu.

Missä päin hoitajat toimivat Kangasalan alueella?

Hoitajia toimii eri puolilla kaupunkia, ja haku näyttää myös lähialueiden hoitopaikat. Jokaisessa ilmoituksessa sijainti näkyy kaupunginosan tarkkuudella, joten voit valita hoitopaikan läheltä kotia tai työmatkan varrelta.