Koiran päivähoito Kuuvuori, Turku – kodinomainen koirapäiväkoti


Nelli & Nico
Nelli

Nelli & Nico

5,0 1 arvostelu
Kalenteri päivitetty äskettäin

RiemuPilkkumme olivat Nellin ja Nicon luona hoidossa viisi yötä. Meiltä kysyttiin, jos kaipasivat neuvoja, meille kerrottiin kuulumisia ja lähetettiin kuvia. Koko ajan oli tunne, että koirat olivat tervetulleita ja heistä pidettiin huolta kuin omista. Olemme kiitollisia hyvästä hoidosta, me saimme keskittyä omaan tärkeään asiaan rauhassa. Kotiin saimme iloiset ja hyvinvoivat koirat. KIITOS!!!❤️

Ronja H.
Ronja

Ronja H.

Aktiviteetit Kaikenkokoisille koirille Asuu oman lemmikin kanssa Kotikäynnit sovittavissa
Asun kaksiossa toisessa kerroksessa! Asunnosta pääsee heti metsään ja luontopoluille mutta myös kävelemään vähän enemmän kaupunkialueella jos haluaa! Lenkkipolkuja on monia, pitkiä sekä lyhyitä! Kerrostalossa äänet kuuluvat todella harvoin asuntooni
Livia
Livia
Yhteisön suosikki
3+ toistuvaa asiakasta
Aktiivinen 6 päivää sitten

Livia

Vastaa ~ 4 tunnin kuluessa
Olen 19-vuotias, juuri valmistunut  mediapalveluiden toteuttaja Turusta. Vapaa-ajallani harrastan joogaa, valokuvausta, sekä juoksu lenkkejä. Asun rauhallisessa ja viihtyisässä kaksiossa aivan Turun keskustassa. Läheltäni löytyy useita mukavia kävely- ja lenkkeilyreittejä, joilla vietän...
Dikis Doghotel
Dick
Superhoitaja
2+ toistuvaa asiakasta
Aktiivinen 2 tuntia sitten

Dikis Doghotel

5,0 3 arvostelua
BOOKATTU 4 päivää sitten

Diki ja Wilma & Telma löysivät heti yhteisen sävelen. Telma löysi seuraavalla kerralla itse Dikin ovelle eikä kauheasti heippoja tarvittu. Dikin kanssa on helppo asioida ja kaikki lääkitykset ja koirien erityistarpeet huomioidaan. Metsäpolkuja löytyy kaikkiin suuntiin ja koti on koiraystävällinen. Lämmin suositus.

Saarela & Pekkala
Milja

Saarela & Pekkala

5,0 3 arvostelua
Vastaa nopeasti

Minulla oli erinomainen ja nopea kommunikaatio Miljan kanssa! Minun pääasiallinen huolenaiheeni on, että Meli saa paljon liikuntaa ja hän näytti saaneen sitä! Kiitos!

Susanna V
Susanna

Susanna V

Vastaa nopeasti
Olen Susa 27-vuotias turkulainen. Eläimet ovat aina olleet suuri osa elämääni ja siksi haluan tarjota välittävää ja turvallista eläintenhoito palvelua Turussa. Kokemusta kertynyt omien sekä ystävieni eläinten huolehtimisesta. Kokemusta erityisesti pienistä koirista ja kissoista. Mieluiten ho...
Viivi
Viivi

Viivi

Vastaa ~ 45 minuutin kuluessa
Tarvitsetko koiranhoitajaa tai ulkoiluttajaa?😊.Oon 20 vuotias nuori nainen Turusta.Asun yksiössä Patterinhaassa. Asuntoni on todella siisti ja viihtyisä ja alueellani on koirapuisto.Laita reippaasti viestiä!❤️
Aino S
Aino
2+ toistuvaa asiakasta
Aktiivinen 6 päivää sitten

Aino S

5,0 2 arvostelua
KONTAKTOITU 10 päivää sitten

Rauhallinen ja turvallinen paikka viedä lemmikki hoitoon. Nukka koira viihtyy hyvin :)

Hilma R
Hilma

Hilma R

Vastaa ~ 1 tunnin kuluessa
Moi. Olen 22 vuotias nainen Turusta. Asun kumppanini kanssa 62 neliöisessä kerrostaloasunnossa. Olemme molemmat tällä hetkellä työttömiä, joten vietämme todella paljon aikaa kotona. Olemme molemmat myös todella eläinrakkaita. Minulla oli ennen ranskanbulldoggi, mutta hänet jouduttiin lopetta...
Nicky H
Nicky
Uusi

Nicky H

Vasta liittynyt
Olen opiskelija Aboa Maressa joten aikatauluni on melko joustava. Oppituntien jälkeen minulla on vapaata aikaa jota voin käyttää lemmikkien hoidolle, kävelyille ja leikeille. Asuntoni on melko pieni (24.5 neliötä) joten otathan sen huomioon. Vapaa-ajalla tykkään liikkua ja olenkin harrastanu...
Maija P
Maija
1+ toistuvaa asiakasta

Maija P

4,3 3 arvostelua
Vastaa ~ 5 tunnin kuluessa

Kaikki sujui hyvin. Jedi on usein hyvin arka ja vierastaa ihmisiä, mutta koira nautti olostaan ja jo tutustumiskäynnin jälkeen huomasi että hoitopaikka on Jedille täydellinen. Suosittelen!

Siru
Siru
Aktiivinen toissapäivänä

Siru

5,0 2 arvostelua
Kalenteri päivitetty äskettäin

Lenkitykset sujui ongelmitta, kiitos paljon Siru 🫶🏼

Näytetty 48 / 67

Kuuvuori-alueella toimii 4 hoitajaa, jotka tarjoavat koiran päivähoitoa omassa kodissaan – kodinomainen vaihtoehto koirapäiväkodille.

Hinnat alkaen 16 € / 8h. Tämän sivun hoitajilla on yhteensä 14 arvostelua, keskiarvo 4,9/5. Koko Pethotelissa hoitajilla on 2 676 arvostelua, keskiarvo 4,9/5.

Mitä koiran päivähoito maksaa Kuuvuori-alueella?

Hoitajien hinnat Kuuvuori-alueella ovat 16–60 € / 8h. Jokainen hoitaja hinnoittelee palvelunsa itse, ja hinta näkyy ilmoituksessa ennen varausta. Päivähoitoon kuuluu ulkoilua, ruokintaa omien ohjeidesi mukaan ja seuraa koko päivän ajan. Pethotelin kautta maksettuihin varauksiin sisältyy aina Pethotel-takuu eläinlääkärikuluihin ilman omavastuuta sekä 24/7-asiakaspalvelu.

Missä päin hoitajat toimivat Turun alueella?

Hoitajia toimii eri puolilla kaupunkia, ja haku näyttää myös lähialueiden hoitopaikat. Jokaisessa ilmoituksessa sijainti näkyy kaupunginosan tarkkuudella, joten voit valita hoitopaikan läheltä kotia tai työmatkan varrelta.