Koiran ulkoilutus Pasila, Helsinki – luotettavat lenkittäjät


Iiris
Iiris
Uusi

Iiris

Vasta liittynyt
Moikka!Olen 22-vuotias nainen. Harrastan kirjoittamista ja erilaista urheilua mielen mukaan. Asun yksin mutta olisin kiinnostunut hankkimaan joku päivä koiran tai kissan kaveriksi :).Minulla on ollut perheessäni kaksi maatiaiskissaa sekä lähipiirissäni on koiria. Olen ollut e...
Ali L
Ali
Uusi
Aktiivinen toissapäivänä

Ali L

Vasta liittynyt

Ali on tunnollinen ja eläinrakas ja pitää koirista sekä kissoista hyvää huolta ❤️

Tuuli V
Tuuli
Uusi
Aktiivinen 6 päivää sitten

Tuuli V

Vasta liittynyt
Tulisiko minusta juuri sinun lemmikkisi uusi hoitaja? Asustelen Kampissa avopuolisoni kanssa rauhallisella korttelilla. Työskentelen lähihoitajana HUS:illa. Lemmikkisi pääsisi osaksi aktiivista elämäntyyliäni ja tottakai rakastavaan ja rapsutuksien täyteiseen kotiin ❤️ Omaa lemmikkiä ei täll...
Janika Mäki
Janika
Aktiivinen eilen

Janika Mäki

5,0 1 arvostelu
Vastaa ~ 4 tunnin kuluessa

Janika tuli meille hoitamaan pentuamme ja kaikki sujui loistavasti alusta loppuun saakka. Koira oli hyvin iloinen kun saavuimme kotiin. Janika on hyvin luotettava ja voin suositella häntä lämmöllä!🫶

Henna H.
Henna
Yhteisön suosikki
4+ toistuvaa asiakasta
Aktiivinen tänään

Henna H.

5,0 5 arvostelua
Uusia arvosteluja

Hennan kanssa oli helppo sopia hoitojakson yksityiskohdista. Hennan olemus oli rauhallinen, mikä sopi erinomaisesti vilkkaalle ja monia asioita hieman jännittävälle koiralleni. Voin lämmöllä suositella Hennaa!

Inka J
Inka
Uusi

Inka J

Vasta liittynyt
Moi! Olen vuorotyöläinen, jolla vaihtelee työajat ja mieluusti ottaisin välillä toisen karvaisen kaverin lenkille mukaan! Ensisijaisesti lenkkikavereita, mahdollisesti myös hoitoja sovittaessa. Meidän arki on rauhallista ja tykätään käydä Allin kanssa pitkillä ulkoiluilla, joissa on yhdistet...
Linda B
Linda
Uusi
Aktiivinen 3 päivää sitten

Linda B

Vasta liittynyt
Etsitkö luotettavaa hoitajaa suoraan lemmikkisi omaan kotiin? Etsin parhaillaan oman alani töitä yliopistosta valmistumisen jälkeen ja aikatauluni ovat joustavat, joten eläinrakkaana ihmisenä hoidan ja ulkoilutan mielelläni kun siihen on kerran mahdollisuus. Tarjoan eläinten hoitokäynte...
Unna L
Unna

Unna L

KONTAKTOITU 16 päivää sitten
Olen 18-vuotias eläinrakas nuori nainen Helsingistä. Vietän välivuotta, jonka vuoksi olen käytettävissä myös arkisin. Harrastan thainyrkkeilyä ja olen savuton. Kotonani on ollut kissa, minkä lisäksi olen hoitanut paljon muiden lemmikkejä. Haaveilen myös eläinten hoitajan ammatista. Asun vuor...
Vilja S
Vilja
Uusi
Aktiivinen 4 päivää sitten

Vilja S

Vasta liittynyt
Hei! Olen sosionomiopiskelija Helsingistä ja eläinrakas tyyppi❤️Perheeseeni on kuulunut lapsuudessa jackrusselin terrieri ja kani. Lisäksi olen harrastanut ratsastusta ja ollut hevosten kanssa paljon tekemisissä. Lähipiirissäni tällä hetkellä sileäkarvainen noutaja, jota myös hoidan usein. T...
Sini A
Sini
Uusi
Aktiivinen 4 päivää sitten

Sini A

Vasta liittynyt
Olemme kahden aikuisen ja kahden lapsen (8-v ja 11-v) perhe. Olemme kaikki eläinrakkaita, luotettavia ja vastuullisia ja oman lemmikin toistaiseksi puuttuessa hoitaisimme mielellämme lainalemmikkiä. Meillä aikuisilla on kokemusta kissojen sekä koirien hoidosta. Itselläni on ollut lapsesta ai...
Arina G
Arina
Aktiivinen 3 päivää sitten

Arina G

KONTAKTOITU 6 viikkoa sitten
Kotonani ei ole mahdollista tällä hetkellä tarjota hoitopaikka mahdollisuutta. Minulle sopii parhaiten se, että voin omistajan luokse tulla ja hoitaa siellä lemmikit.Olen opiskellut eläintenhoitajaksi, mutta syystä jouduin keskeyttää opinnot. Sain todistuksen pieneläinhoidosta, eli melke...
Julia K.
Julia
Yhteisön suosikki
4+ toistuvaa asiakasta
Aktiivinen 6 päivää sitten

Julia K.

5,0 2 arvostelua
Vastaa ~ 4 tunnin kuluessa

Julia on aktiivisen labbispojan lempiulkoiluttaja, ystävällinen ja supertäsmällinen! Julia vie Toron pitkille lenkeille, joilla se saa paljon liikuntaa ja riemukasta yhdessäoloa. Lenkkien jälkeen Toro on silmin nähden tyytyväinen. Suosittelen lämpimästi!

Näytetty 60 / 204

Pasila-alueella toimii 5 lenkittäjää, jotka ulkoiluttavat koiraasi sovittuina aikoina – joustava kävelytys ja ulkoilutus.

Hinnat alkaen 15 € / ulkoilutus. Tämän sivun hoitajilla on yhteensä 8 arvostelua, keskiarvo 5,0/5. Koko Pethotelissa hoitajilla on 2 676 arvostelua, keskiarvo 4,9/5.

Mitä koiran ulkoilutus maksaa Pasila-alueella?

Ulkoiluttajien hinnat Pasila-alueella ovat 15 € / ulkoilutus. Jokainen ulkoiluttaja hinnoittelee palvelunsa itse, ja hinta näkyy ilmoituksessa ennen varausta. Lenkin pituus ja aikataulu sovitetaan koirasi kuntoon ja tarpeisiin. Pethotelin kautta maksettuihin varauksiin sisältyy aina Pethotel-takuu eläinlääkärikuluihin ilman omavastuuta sekä 24/7-asiakaspalvelu.

Missä päin ulkoiluttajat toimivat Helsingin alueella?

Ulkoiluttajia toimii eri puolilla kaupunkia, ja haku näyttää myös lähialueet. Jokaisessa ilmoituksessa sijainti näkyy kaupunginosan tarkkuudella, joten voit valita ulkoiluttajan läheltä kotia.