Koiran ulkoilutus Keskus, Järvenpää – luotettavat lenkittäjät


Liisa T
Liisa

Liisa T

Vastaa ~ 5 tunnin kuluessa
Tarjoan ulkoilutusapua Nurmijärvellä. Myös koulutushetket onnistuu, olen ammatiltani eläintenkouluttaja. Kokemusta on niin pienistä, kuin isoistakin koirista sekä muista lemmikeistä. En pysty hoitamaan lemmikkejä yön yli omassa tai lemmikin kotona.
Johanna R
Johanna

Johanna R

5,0 1 arvostelu
Vastaa nopeasti

Johanna hoiti meidän kahta kissaa käymällä meillä kotona. Hoitojakso oli neljä päivää, kaksi kertaa päivässä. Kun tulimme kotiin, molemmat kissamme olivat selvästi tyytyväisiä. Erityisesti paljon ulkona viihtyvä kissamme oli kotiin tullessamme levollinen, kun oli päässyt riittävän usein ulos. Toinen kissamme tarvitsi lääkitystä kaksi kertaa päivässä. Johanna hoiti lääkityksen erityisen hyvin ja vastuullisesti. Hiekkalaatikot ja oksennukset oli siivottu erinomaisesti.

TassuTahti
Jade

TassuTahti

Aktiviteetit Rauhallinen ympäristö Pienille koirille Keskikokoisille koirille

Jade on aina ollut todella eläinrakas, ja eläimet ovat olleet osa hänen elämäänsä ihan lapsesta asti. Vuosien varrella hän on sekä omistanut että hoitanut paljon erilaisia eläimiä, joten kokemusta on kertynyt monenlaisista persoonista ja tarpeista. Hoitajana hän on rauhallinen ja kärsivällinen ja etenee aina koiran ehdoilla. Hän osaa antaa eläimelle aikaa ja tilaa eikä pakota sitä tilanteisiin, joissa se ei tunne oloaan turvalliseksi. Hänellä on kokemusta myös reaktiivisista, pelokkaista ja eroahdistuneista koirista sekä rescue-taustaisista koirista ja kissoista. Yksi asia, jonka olen hänessä aina huomannut, on se, kuinka paljon hän miettii eläinten hyvinvointia. Hän pohtii jatkuvasti, mikä olisi hänen omille lemmikeilleen ja muille hänen hoidossaan oleville eläimille parasta, ja ...

Mikael P
Mikael

Mikael P

Kaikenkokoisille koirille Asuu oman lemmikin kanssa Kotikäynnit sovittavissa Lähellä keskustaa
Tarjoan lenkityspalveluja, sekä kotivahtikäyntejä. Minulla on kokemusta koirista, sillä olen ollut koiranomistaja 10-vuotiaasta asti. Isot rodut ovat tuttuja, mutta olen ollut myös paljon tekemisissä keskikokoisten ja pienten rotujen kanssa. Oman koiran takia en pysty tarjoamaan yöpymispaikk...
Eveliina K
Eveliina

Eveliina K

Aktiviteetit Rauhallinen ympäristö Pienille koirille Keskikokoisille koirille
Tarvitseeko lemmikkisi seuraa ja liikuntaa päivään Itä Vantaan alueella.Tarjoan koiran ja kissan ulkoilutusta heille turvallisesssa ympäristössä.Jokainen ulkoilu suunnitellaan lemmikin tarpeiden mukaan! Tykkään ottaa paljon kuvia lemmikeistä ja lähetän niitä myös sin...
Angel J
Angel
Uusi

Angel J

Vasta liittynyt
Moikka, olen Angel ja ison osan vapaa-ajastani vietän koirien ja perheen kanssa. Olen myös suurimman osan ajasta kotona ellei ole jotain pieniä keikka töitä. Meillä tosiaan asuu kaksi australianpaimenkoiraa, todella aktiiviset tytöt. Kotona meillä on rauhallista koirat, saavat olla omissa ol...
Pinja L
Pinja
Uusi

Pinja L

KONTAKTOITU 13 päivää sitten
Moikka! Olen Pinja, eläinrakas nuori Sipoosta, jolla on palo eläinten hoitamiseen. Kokemusta löytyy erityisesti koirien hoidosta. Itselläni on 14-vuotias pieni bolognese-rotuinen koira. 🐶 Minulta löytyy myös ajokortti.
Tuulian lemmikkihoito
Tuulia
Aktiivinen eilen

Tuulian lemmikkihoito

Rauhallinen ympäristö Pienille koirille Keskikokoisille koirille Isoille koirille
Tarjoan  eläintenhoitajan erilaisia palveluja.Koiranulkoilutusta sekä koiranpäivähoitoa koiran omassakodissa päivisin sekä iltaisin.Eläinten hyvinvointi ja niiden parissa työskenteleminen ovat minulle erittäin tärkeitä. Olen koulutuks...
Emma K
Emma
Uusi
Aktiivinen eilen

Emma K

Vasta liittynyt
Olen 22 vuotias korkeakouluopiskelija ja opiskelen paljon etänä, joten minulla olisi koulun ohella lemmikkien hoidolle hyvin aikaa. Tykkään ulkoilla paljon ja ulkoilisin mielelläni myös sinun lemmikkisi kanssa! Asumme kumppanini kanssa rauhallisessa kerrostalossa Tikkurilan keskustassa ja lä...
Janne K
Janne
Aktiivinen tänään

Janne K

5,0 7 arvostelua
KONTAKTOITU 13 päivää sitten

Freja (15 v. tipsu) oli Jannen hoidossa 5 vuorokautta. Janne otti Frejan vastaan tosi hienosti ja Freja näytti kotiutuvan helposti. Sain väliaikatietoja ja kuvia matkan aikana joten mieli oli rauhallinen. Suosittelen!

Iina Ehari
Aktiivinen eilen

Iina Ehari

5,0 3 arvostelua
KONTAKTOITU 14 viikkoa sitten

Aida vaikutti viihtyneen hoitopaikassaan erittäin hyvin. Oli mukava, kun sain kuulla hoitoviikon aikana kuulumisia. Yhteydenpito oli sujuvaa. Hoidosta sopiminen, tutustumiskäynti sekä koiran viennistä ja hausta sopiminen sujui mutkattomasti. Suosittelen lämpimästi!

Saara A.
Saara

Saara A.

4,8 2 arvostelua
Aktiviteetit Kaikenkokoisille koirille Koulutettu eläintenhoitaja Kotikäynnit sovittavissa

Sopi erinomaisesti tarpeisiini. Ja saimme toisen koiran myös toiveidemme mukaan samaan hoitoon. Saara oli superhoitaja ja koirat selvästi nauttivat hoidossa olosta.

Näytetty 36 / 59

Keskus-alueella toimii yksi lenkittäjä, joka ulkoiluttaa koiraasi sovittuina aikoina.

Hinnat alkaen 10 € / ulkoilutus. Tämän sivun hoitajilla on yhteensä 13 arvostelua, keskiarvo 5,0/5. Koko Pethotelissa hoitajilla on 2 678 arvostelua, keskiarvo 4,9/5.

Mitä koiran ulkoilutus maksaa Keskus-alueella?

Ulkoiluttajien hinnat Keskus-alueella ovat 10 € / ulkoilutus. Jokainen ulkoiluttaja hinnoittelee palvelunsa itse, ja hinta näkyy ilmoituksessa ennen varausta. Lenkin pituus ja aikataulu sovitetaan koirasi kuntoon ja tarpeisiin. Pethotelin kautta maksettuihin varauksiin sisältyy aina Pethotel-takuu eläinlääkärikuluihin ilman omavastuuta sekä 24/7-asiakaspalvelu.

Missä päin ulkoiluttajat toimivat Järvenpään alueella?

Ulkoiluttajia toimii eri puolilla kaupunkia, ja haku näyttää myös lähialueet. Jokaisessa ilmoituksessa sijainti näkyy kaupunginosan tarkkuudella, joten voit valita ulkoiluttajan läheltä kotia.