Koiran ulkoilutus Niittylahti, Joensuu – luotettavat lenkittäjät


Martta A
Martta
Aktiivinen 6 päivää sitten

Martta A

Kalenteri päivitetty äskettäin
Hei! Olen 26-vuotias opiskelija, jonka vuoksi aikatauluni on hyvin joustava. Huolehtisin mieluusti lemmikistäsi työpäiväsi tai lomasi ajan, sillä oman lemmikin ottaminen ei ole vielä itselleni mahdollista. Olen asunut 4 vuotta Australiassa, jossa olen toiminut lemmikinhoitajana monille eri p...
Roosa Olkkonen
Roosa

Roosa Olkkonen

Kaikenkokoisille koirille Kotikäynnit sovittavissa Lähellä keskustaa
Olen 19-vuotias ensimmäisen vuoden tradenomiopiskelija. Olen hyvin eläinrakas, ja kotonamme on ollut lapsuudestani saakka jack russelin terriereitä sekä nyt kaksi collieta. Meillä on ollut myös pupuja.Kissojen kanssa ei ole niin paljoa kokemusta, mutta kuitenkin tuttuja eläimiä😊...
Satu Hänninen
Satu

Satu Hänninen

Vastaa nopeasti
Olen Satu 21-vuotias klinikkaeläinhoitaja opiskelija. Minulta löytyy tällä hetkellä oma kani ja pian sekaan liittyy kissanpentu. Asun kerrostaloasunnossa joensuun keskustassa puolisoni kanssa. Eläinosaamista löytyy, etenkin kissoista, koirista ja kaneista, koska niitä minulla on ollut itsell...
Alina N
Alina

Alina N

Aktiviteetit Rauhallinen ympäristö Ei omia lemmikkejä Myös kissoille
Moi! Olen Alina, 22-vuotias joensuulainen! Opiskelen Itä-Suomen yliopistossa ja asun yhdessä poikaystäväni kanssa. Olemme urheilullisia ihmisiä ja rakastamme eläimiä. Meillä on kokemusta kissoista ja koirista ja olemme reissanneet ulkomailla, vahtien muiden ihmisten lemmikkejä! Olemme kiltte...
Sini M
Sini
Aktiivinen 3 päivää sitten

Sini M

BOOKATTU 3 päivää sitten
Hei! Olen 26-vuotias nainen Joensuusta. Yhden sekarotuisen narttukoiran kanssa asustan Rantakylässä, rivitalossa. Oma takapiha ja auto löytyy, joten liikkuminen onnistuu hieman kauemmaksikin. Mikäli on kysyttävää, vastaan mielelläni!
Sofia M
Sofia

Sofia M

Aktiviteetit Rauhallinen ympäristö Kaikenkokoisille koirille Asuu oman lemmikin kanssa
Olen koulutukseltani matkailualan ammattilainen ja valmistunut ammattikoulusta hotellin vastaanottovirkailijaksi. Tällä hetkellä en työskentele alalla, joten minulla on enemmän aikaa ja joustavuutta lemmikkien hoitamiseen.Eläimet ovat olleet tärkeä osa elämääni koko elämäni ajan. Minulla...
Nea
Nea
2+ toistuvaa asiakasta
Aktiivinen toissapäivänä

Nea

5,0 2 arvostelua
Uusia arvosteluja

Nea oli aivan mahtava hoitaja! Hän oli meillä kotona koiran kanssa matkamme ajan ja voitti päivän aikana koiramme luottamuksen. Saimme joka päivä ihania kuvia ja runsaasti kuulumisia. Vaikka Hilda usein pitää ruokalakkoa, kun olen poissa, nyt hän söi joka päivä hyvin. Jo ensimmäisenä päivänä Hilda oli käpertynyt Nean viereen. Nea osasi todella sensitiivisesti huomioida koiramme luonteen ja toimi taitavan kouluttajan lailla. Hilda toki oli onnessaan kun palasimme, mutta ei lainkaan stressaantunut ja pitkä päätukka oli somasti letitetty. Käyttäytyi entistä paremmin lenkillä! Myös koti oli erinomaisessa kunnossa ja siisti! Viestintä oli sujuvaa ja rentoa. Nea myös kävi tutustumassa Hildaan ennen matkaamme. Nea on erinomainen, luotettava ja ammattimainen, kuin koirakuiskaaja! Suosittel...

Sanni
Sanni
Yhteisön suosikki
4+ toistuvaa asiakasta

Sanni

5,0 1 arvostelu
KONTAKTOITU 6 viikkoa sitten

Kotona vastassa onnellinen, hoitajaan ihastunut koira vastassa. Sanni on sydämellinen ja huolehtivainen hoitaja, suosittelut🥰

Emilian lemmikkihotelli
Emilia
Uusi
Aktiivinen 8 tuntia sitten

Emilian lemmikkihotelli

BOOKATTU 7 päivää sitten
Hotellissani on luvassa: -runsaasti seuranpitoa-lenkkeilyä ja leikitystä-yksilöllistä ja asiantuntevaa huolenpitoa minulla on paljon kokemusta eläinten hoidosta ja äitini on eläköitynyt eläinlääkäri)-turvallinen ympäristö Hei, olen Emilia, tällä hetkellä...
Karoliina W
Karoliina
Aktiivinen 6 päivää sitten

Karoliina W

Vastaa ~ 45 minuutin kuluessa
Olen hyvin reipas ja vastuullinen ihminen. Olen kasvanut eläinten, kuten hevosten, kissojen ja koirien ympäröimänä. Tutuinta minulle on etenkin koirien hoito. Isommat koirat, kuten lapsuudesta tutut saksanpaimenkoirat ovat hyvin lähellä sydäntä. Minulta löytyy kotoani pieni Kissa.  &nbs...
Essi Räty
Essi
Uusi
Aktiivinen 3 päivää sitten

Essi Räty

Vasta liittynyt
Hellou! Oon Essi, 18- vuotias eläin rakas tyttö, joka haluaa oman lemmikin, mutta elämän tilanne ei sitä vielä salli, jotenka hoito paikkaa toisten lemmikeille mielelläni tarjoon😌Vapaa ajalla oon paljon kotona, välillä nään kavereita ja ulkoilen.Perheessä on ollu 7 koiraa, kaikki oll...
Pinja K
Pinja
Uusi
Aktiivinen eilen

Pinja K

Kalenteri päivitetty äskettäin
🐾Lemmikkien hoitoa Liperi/Joensuu🐾Moi, olen 20-vuotias valmistunut eläintenhoitaja, joka tarjoaa koirille sekä kissoille hoitoa heidän kotonaan. Koirien lenkitykset onnistuvat myös.Rakastan lemmikkejä ja ammattini puolesta olen päässytkin hoitamaan erilaisia koiria sekä kissoja. ...

Näytetty 36 / 38

Niittylahti-alueella toimii yksi lenkittäjä, joka ulkoiluttaa koiraasi sovittuina aikoina.

Hinnat alkaen 10 € / ulkoilutus. Tämän sivun hoitajilla on yhteensä 3 arvostelua, keskiarvo 5,0/5. Koko Pethotelissa hoitajilla on 2 676 arvostelua, keskiarvo 4,9/5.

Mitä koiran ulkoilutus maksaa Niittylahti-alueella?

Ulkoiluttajien hinnat Niittylahti-alueella ovat 10 € / ulkoilutus. Jokainen ulkoiluttaja hinnoittelee palvelunsa itse, ja hinta näkyy ilmoituksessa ennen varausta. Lenkin pituus ja aikataulu sovitetaan koirasi kuntoon ja tarpeisiin. Pethotelin kautta maksettuihin varauksiin sisältyy aina Pethotel-takuu eläinlääkärikuluihin ilman omavastuuta sekä 24/7-asiakaspalvelu.

Missä päin ulkoiluttajat toimivat Joensuun alueella?

Ulkoiluttajia toimii eri puolilla kaupunkia, ja haku näyttää myös lähialueet. Jokaisessa ilmoituksessa sijainti näkyy kaupunginosan tarkkuudella, joten voit valita ulkoiluttajan läheltä kotia.