Koiran ulkoilutus Sorsakorpi, Kerava – luotettavat lenkittäjät


Anette L
Anette

Anette L

KONTAKTOITU 14 viikkoa sitten
Normaali kerrostalokolmio täysin lasitetulla parvekkeella. Ei omia lemmikkejä. Taloudessa asuu osan aikaa kissoihin tottunut ja rauhallinen 7v. Teen paljon etätöitä ja lemmikin täytyy harvoin olla pitkiä aikoja yksin
Nea H.
Nea
Yhteisön suosikki
12+ toistuvaa asiakasta
Aktiivinen 5 päivää sitten

Nea H.

5,0 5 arvostelua
Kalenteri päivitetty äskettäin

Lämmin ja ihana hoitopaikka. Vein ensimmäistä kertaa resquekoirani vieraalle päivähoitoon ja jännitin miten menee. Kaikki oli sujunut hyvin ja koira lähti mielissään hoitajan matkaan. Käytiin tutustumiskäynnillä ennen hoitopäivää ja Nea osasi kysyä hienosti koiran tarpeista ja tavoista. Mielelläni vien koiran uudestaan hoitoon.

Viena T
Viena
Uusi

Viena T

Vasta liittynyt
Moikka!Olen 19-vuotias nuori Vantaalta, jolla on tällä hetkellä käynnissä välivuosi. Välivuoden aikana tavoitteeni on opiskella paljon pääsykokeita varten, jonka ansiosta minulla on paljon joustavaa aikaa. Asun vielä kotona perheeni kanssa, mutta perheelläni on kaksi asuntoa, jonka ansio...
Sara ja Anne
Sara
2+ toistuvaa asiakasta
Aktiivinen 4 tuntia sitten

Sara ja Anne

5,0 5 arvostelua
Kalenteri päivitetty äskettäin

Asioista oli helppo sopia. Meidän vanha herra muisti jo osoitteen ja veti hoitajan luo. Hakiessa löysimme iloisen tyypin joka sai riemuhepulin.

Hilma P
Hilma

Hilma P

Pienille koirille Keskikokoisille koirille Isoille koirille Kaikenkokoisille koirille
Lapsesta asti olen ulkoiluttanut sekä omia koiria että vieraita koiriakin. Rakastan laatuaikaa karvaisten kavereiden kanssa, ja odotan innokaasti uusia koirakokemuksia!Aikataulut ovat erikseen sovittavissa. Elämäntilanteeni opiskelijana on melko joustavaa, joten löydämme varmasti mol...
Eveliina K
Eveliina

Eveliina K

Vastaa ~ 2 tunnin kuluessa
Hei, olen 19-vuotias nainen Kellokoskelta, joka asuu kaksi kerroksisessa rauhallisessa 52 neliöisessä luhti talossa, ihanan ja rauhallisen mieheni kanssa. Rakastan käydä pitkillä metsä kävelyillä ja tykkään olla luonnon ja rauhan ympäröimänä.Meillä voi aina tulla käymään ja tutustumaan e...
Laura K
Laura
Yhteisön suosikki
3+ toistuvaa asiakasta
Aktiivinen eilen

Laura K

5,0 3 arvostelua
KONTAKTOITU 2 päivää sitten

Jack viihtyi Lauran luona oikein hyvin. Kiitos hyvästä hoidosta.

Daria K
Daria
2+ toistuvaa asiakasta
Aktiivinen eilen

Daria K

5,0 1 arvostelu
BOOKATTU 11 päivää sitten

Viestiminen oli vaivatonta ja hoidossa kaikki sujui hienosti.

Mariina M
Mariina
Aktiivinen 5 päivää sitten

Mariina M

5,0 2 arvostelua
Kalenteri päivitetty äskettäin

Hyvä ja nopea kommunikointi, saatiin järjestettyä hoito koiralleni lyhyellä varoitusajalla. Koira vaikutti tyytyväiseltä hoidon jälkeen! 🌸

Maria S
Maria
Uusi

Maria S

Vastaa nopeasti
Luotettavaa koiranhoitoa kodinomaisessa ympäristössä Ylä-MalmillaTarjoamme rauhallista ja yksilöllistä koiranhoitoa kodissamme Ylä-Malmilla, Laidunpuiston ja VPK:n lähellä.Asumme pienkerrostalon 1. kerroksessa. Huomioithan, että talossa ...
Satu
Satu
Aktiivinen eilen

Satu

Vastaa nopeasti

Satu on luotettava ja erittäin sydämellinen! 🥰 Voin taatusti suositella! 😇

Veronica L
Veronica

Veronica L

KONTAKTOITU 3 kk sitten
Pieni omakotitalo, iso piha ja tontti. Meillä on aina joku kotona, lemmikin ei tarvitse olla yksin.Kesällä en uskalla kissoja ottaa, meillä on ikkunat ja ovet usein auki. Talvella on turvallisempaa. Pihalta löytyy koirankoppi keskikokoiselle koiralle. Olen yli 60 vuotias, kissoj...

Näytetty 48 / 113

Sorsakorpi-alueella toimii yksi lenkittäjä, joka ulkoiluttaa koiraasi sovittuina aikoina.

Hinnat alkaen 15 € / ulkoilutus. Tämän sivun hoitajilla on yhteensä 16 arvostelua, keskiarvo 5,0/5. Koko Pethotelissa hoitajilla on 2 678 arvostelua, keskiarvo 4,9/5.

Mitä koiran ulkoilutus maksaa Sorsakorpi-alueella?

Ulkoiluttajien hinnat Sorsakorpi-alueella ovat 15 € / ulkoilutus. Jokainen ulkoiluttaja hinnoittelee palvelunsa itse, ja hinta näkyy ilmoituksessa ennen varausta. Lenkin pituus ja aikataulu sovitetaan koirasi kuntoon ja tarpeisiin. Pethotelin kautta maksettuihin varauksiin sisältyy aina Pethotel-takuu eläinlääkärikuluihin ilman omavastuuta sekä 24/7-asiakaspalvelu.

Missä päin ulkoiluttajat toimivat Keravan alueella?

Ulkoiluttajia toimii eri puolilla kaupunkia, ja haku näyttää myös lähialueet. Jokaisessa ilmoituksessa sijainti näkyy kaupunginosan tarkkuudella, joten voit valita ulkoiluttajan läheltä kotia.