Koiran ulkoilutus Hiekkanummi, Lahti – luotettavat lenkittäjät


Sofia T
Sofia
Superhoitaja
Yhteisön suosikki
4+ toistuvaa asiakasta
Aktiivinen eilen

Sofia T

5,0 7 arvostelua
BOOKATTU 4 päivää sitten

Viikon kotihoito kahdelle cockerille. Hoito sujui hienosti ja tutustumiskäynti onnistui sovitusti. Koirat ei ole ennen olleet näin pitkää aikaa jonkun muun hoidettavana mutta kaikki oli mennyt hyvin. Yhteydenpito oli todella hyvää. Aivan varmasti jatkossakin pyydämme Sofiaa hoitamaan meidän koiria.

Anniina H
Anniina
Uusi

Anniina H

Vasta liittynyt
Hei! 🐾Olen 21-vuotias Lahdessa asuva opiskelija ja työskentelen päivisin taloushallinnon parissa. Olen kasvanut koko elämäni koirien kanssa ja suurimman osan ajasta meillä on ollut isoja ja aktiivisia koiria, kuten samojedi ja saksanpaimenkoira. Koirat ovat siis m...
Mimon hoitola
Mimosa

Mimon hoitola

Vastaa ~ 1 tunnin kuluessa
Hei.  Olen 53 vuotias  nainen Lahden keskustasta. Voin hoitaa kotonani kissoja tai pieniä koiria. Tai voin tulla kotiisi Lahden lähistölle hoitamaan kissoja tai koiria. Kokemusta löytyy kummastakin koko elämäni varrelta. Rakastan eläimiä todella paljon. Asun kerrostalossa  kak...
Emmi
Emmi

Emmi

KONTAKTOITU 8 viikkoa sitten
Olen 19- vuotias lukiolainen. Olen erittäin hyväsydämminen ja eläinrakas. Itselläni on aina ollut kissoja ja olen hoitanut myös monien tuttujeni kissoja. Koirista tän hetkinen koirani on ensimmäiseni, mutta kokemusta koiranhoidosta on silti monen kokoisista ja ikäisistä. Esimerkkeinä koiraro...
Ninni
Ninni
Aktiivinen toissapäivänä

Ninni

5,0 7 arvostelua
Vastaa ~ 45 minuutin kuluessa

Ninni otti haasteen vastaan ja otti pentukissani hoitoon. Tosi ymmärtäväinen ja huolehtiva sekä keksi paljon eri virikkeitä Iisak-pennulle. Sain hoidon aikaa kuvia ja videon sekä päivän ja yön kuulumisia. Ninni myös kyseli paljon lemmikin tottumuksista ja tavoista, niin tuli hyvä fiilis, että hän oikeasti haluaa hoitaa hyvin. Mukavasti myös meidän kohdalla sattui, että hoitopaikka sijaitsi ihan kulman takana mistä vielä plussaa näin autottomana. Ehdottomasti suosittelen! 😊 Ja varmasti meilläkin Iisak haluaa vielä uudestaan mennä joskus hoitoon, viihtyi niin hyvin Ninnin kanssa ❤️

Mila R
Mila

Mila R

5,0 2 arvostelua
Kalenteri päivitetty äskettäin

Hoito sujui tosi hyvin! Viestittely oli vaivatonta, vastasi nopeasti ja lyhyellä varoitusajalla. Laittoi kuvia ja kuulumisia hoidon aikana.

Vilma S
Vilma
Uusi

Vilma S

Vasta liittynyt
Olen sairaanhoitaja opiskelija Lahden keskustasta. Perheelläni on aina ollut koiria ja tällä hetkellä 3v Jackrussel Manu🐶. Asun kerrostalossa, joten mieluiten tulisin kotiinne hoitamaan päivän ajaksi tai ulkoiluttaisin esim 1-4 krt viikossa! Olen erittäin eläinrakas ja olenkin meidän perhees...
Hanna Ranivaara
Hanna

Hanna Ranivaara

Kalenteri päivitetty äskettäin

Voin hyvillä mielin suositella häntä kaikille, jotka etsivät turvallista ja välittävää hoitopaikkaa lemmikilleen.

Sara
Sara

Sara

5,0 1 arvostelu
Vastaa ~ 1 tunnin kuluessa

Aivan upeasti.koira aivan riehaantui hänet nähtyään.innostui varmaan hoitajan oman koiran hajuista..koira antoi hienosti hoitajan taluttaa..hyvin meni.suosittelen

Jonna
Jonna

Jonna

Vastaa ~ 45 minuutin kuluessa
Olemme 6-henkinen perhe Lahdesta. Tarjoamme rakastavaa lomakotia ulkosalla viihtyvälle koiralle. Asumme omakotitalossa ja meillä on aitaus, jossa oma koirammekin (s.2024) ulkoilee pääsääntöisesti aamusta iltaan. Yöt hoitokoira saa nukkua sisällä eteisessä oma koiramme kanssa. Tarvittaes...
Jenna O
Jenna

Jenna O

Vastaa nopeasti
Hei! Olen Jenna, 24v. Tällä hetkellä teen osa-aika työtä (ma-ke) huonekkaluverhoilijana, joten minulla on riittävästi aikaa huolehtia lemmikistäsi. Vapaa-aikana tyykkään mm. piirtää, lukea, soittaa kitaraa, urheilla ja kuunnella musiikkia. Asun yksin 41m2 parveke...
Neela
Neela

Neela

4,7 1 arvostelu
Vastaa ~ 3 tunnin kuluessa

Varmasti ihan hyvin hoiti. Mukavan lähellä oleva hoitopaikka. Vastasi viesteihin mukavan nopeasti. Me ollaan vaan nukuttu nyt yhdessä, kun mulla on flunssakuumetta.

Näytetty 24 / 28

Hiekkanummi-alueella toimii 2 lenkittäjää, jotka ulkoiluttavat koiraasi sovittuina aikoina – joustava kävelytys ja ulkoilutus.

Hinnat alkaen 15 € / ulkoilutus. Tämän sivun hoitajilla on yhteensä 18 arvostelua, keskiarvo 5,0/5. Koko Pethotelissa hoitajilla on 2 676 arvostelua, keskiarvo 4,9/5.

Mitä koiran ulkoilutus maksaa Hiekkanummi-alueella?

Ulkoiluttajien hinnat Hiekkanummi-alueella ovat 15 € / ulkoilutus. Jokainen ulkoiluttaja hinnoittelee palvelunsa itse, ja hinta näkyy ilmoituksessa ennen varausta. Lenkin pituus ja aikataulu sovitetaan koirasi kuntoon ja tarpeisiin. Pethotelin kautta maksettuihin varauksiin sisältyy aina Pethotel-takuu eläinlääkärikuluihin ilman omavastuuta sekä 24/7-asiakaspalvelu.

Missä päin ulkoiluttajat toimivat Lahden alueella?

Ulkoiluttajia toimii eri puolilla kaupunkia, ja haku näyttää myös lähialueet. Jokaisessa ilmoituksessa sijainti näkyy kaupunginosan tarkkuudella, joten voit valita ulkoiluttajan läheltä kotia.