Koiran ulkoilutus Jalkaranta, Lahti – luotettavat lenkittäjät


Mila R
Mila

Mila R

5,0 2 arvostelua
Kalenteri päivitetty äskettäin

Hoito sujui tosi hyvin! Viestittely oli vaivatonta, vastasi nopeasti ja lyhyellä varoitusajalla. Laittoi kuvia ja kuulumisia hoidon aikana.

Ninni
Ninni
Aktiivinen 3 päivää sitten

Ninni

5,0 7 arvostelua
Vastaa ~ 45 minuutin kuluessa

Ninni otti haasteen vastaan ja otti pentukissani hoitoon. Tosi ymmärtäväinen ja huolehtiva sekä keksi paljon eri virikkeitä Iisak-pennulle. Sain hoidon aikaa kuvia ja videon sekä päivän ja yön kuulumisia. Ninni myös kyseli paljon lemmikin tottumuksista ja tavoista, niin tuli hyvä fiilis, että hän oikeasti haluaa hoitaa hyvin. Mukavasti myös meidän kohdalla sattui, että hoitopaikka sijaitsi ihan kulman takana mistä vielä plussaa näin autottomana. Ehdottomasti suosittelen! 😊 Ja varmasti meilläkin Iisak haluaa vielä uudestaan mennä joskus hoitoon, viihtyi niin hyvin Ninnin kanssa ❤️

Emmi
Emmi

Emmi

KONTAKTOITU 8 viikkoa sitten
Olen 19- vuotias lukiolainen. Olen erittäin hyväsydämminen ja eläinrakas. Itselläni on aina ollut kissoja ja olen hoitanut myös monien tuttujeni kissoja. Koirista tän hetkinen koirani on ensimmäiseni, mutta kokemusta koiranhoidosta on silti monen kokoisista ja ikäisistä. Esimerkkeinä koiraro...
Heidi K
Heidi

Heidi K

Vastaa ~ 2 tunnin kuluessa
Moikka!Täällä on luotettava 34 vuotias sairaanhoitaja ja äiti, asun 10 vuotiaan rauhallisen poikani kanssa. Meillä on suuri rakkaus kissoja ja koiria kohtaan. 😍Meillä oli sisäkissa 13 vuotta ja jouduimme keväällä luopumaan rakkaasta lemmikistämme sairauden myötä. Ikävä o...
Dana Granström
Dana

Dana Granström

5,0 2 arvostelua
Vastaa nopeasti

Hienosti meni ja koira oli innostunut hänestä.lähti innokkaana lenkille Danan taluttamana.koira kyllä vaistoaa eläintenystävän.

Siru L
Siru

Siru L

KONTAKTOITU 4 viikkoa sitten
Moikka! Olen 23 vuotias eläinrakas ja vastuullinen lemmikkien hoitaja ja tarjoan turvallisen hoitopaikan omassa kodissani. Minulle tärkeintä on, että lemmikki tuntee olonsa rauhalliseksi, rakastetuksi ja osaksi arkea hoitojakson ajan. Vietän paljon aikaa kotona, joten lemmikit eivät joudu ol...
Ninni&Aapo
Uusi

Ninni&Aapo

Vasta liittynyt

Luotettavaa ja todella eläinrakasta palvelua 🐈🩷🐈

Jade K
Jade

Jade K

Vastaa ~ 45 minuutin kuluessa
Rauhallinen kerrostalokaksio n 2km päässä lahden keskustasta jossa asun puolison kanssa, olen pääosin päivät kotona joten lemmikki ei jää yksin. Olen vielä netti-Lukiossa opiskeleva joten päivät ovat tyhjiä, puolisoni taas käy töissä ensihoitajana joten hänen työvuoronsa vaihtelevat. 
Riina P
Riina

Riina P

5,0 1 arvostelu
Kalenteri päivitetty äskettäin

Meidän tytöt olivat ensimmäistä kertaa hoidossa Riinalla ja haimme kotiin kaksi tyytyväisen olosta vekaraa. Riina laittoi päivän kuluessa kuvia ja videonpätkiä, joten omistajien eroahdistus helpotti. Ollaan tosi tyytyväisiä ja jatkoa seuraa. 🤓💓

Sara
Sara

Sara

5,0 1 arvostelu
Vastaa ~ 1 tunnin kuluessa

Aivan upeasti.koira aivan riehaantui hänet nähtyään.innostui varmaan hoitajan oman koiran hajuista..koira antoi hienosti hoitajan taluttaa..hyvin meni.suosittelen

Nelli Skantz
Nelli
Superhoitaja
Yhteisön suosikki
4+ toistuvaa asiakasta
Aktiivinen 6 tuntia sitten

Nelli Skantz

5,0 1 arvostelu
BOOKATTU 8 päivää sitten

Kaikki sujuin hyvin ennen hoitoa ja hoidon aikana

Adele
Adele

Adele

5,0 3 arvostelua
KONTAKTOITU 6 viikkoa sitten

Aussini, Onni, viihtyi Adelen luona loistavasti ja sai paljon lenkitystä, leikitystä ja huomiota! Viestintä myös aktiivista. 10/10

Näytetty 24 / 29

Jalkaranta-alueella toimii yksi lenkittäjä, joka ulkoiluttaa koiraasi sovittuina aikoina.

Hinnat alkaen 15 € / ulkoilutus. Tämän sivun hoitajilla on yhteensä 17 arvostelua, keskiarvo 5,0/5. Koko Pethotelissa hoitajilla on 2 678 arvostelua, keskiarvo 4,9/5.

Mitä koiran ulkoilutus maksaa Jalkaranta-alueella?

Ulkoiluttajien hinnat Jalkaranta-alueella ovat 15 € / ulkoilutus. Jokainen ulkoiluttaja hinnoittelee palvelunsa itse, ja hinta näkyy ilmoituksessa ennen varausta. Lenkin pituus ja aikataulu sovitetaan koirasi kuntoon ja tarpeisiin. Pethotelin kautta maksettuihin varauksiin sisältyy aina Pethotel-takuu eläinlääkärikuluihin ilman omavastuuta sekä 24/7-asiakaspalvelu.

Missä päin ulkoiluttajat toimivat Lahden alueella?

Ulkoiluttajia toimii eri puolilla kaupunkia, ja haku näyttää myös lähialueet. Jokaisessa ilmoituksessa sijainti näkyy kaupunginosan tarkkuudella, joten voit valita ulkoiluttajan läheltä kotia.