Koiran ulkoilutus Littoinen – luotettavat lenkittäjät


Sanni
Sanni

Sanni

Vastaa nopeasti
Moikka! Odotan tällä hetkellä yliopisto-opintojen alkua ja syksystä lähtien olenkin sitten täyspäiväinen opiskelija. En tällä hetkellä omista omia lemmikkejä, mutta minulla on paljon kokemusta etenkin koirista ja käynkin usein hoitamassa esim. vanhempieni koiria. Asun tilavassa (n. 40 neliöt...
Ronja H.
Ronja

Ronja H.

Aktiviteetit Kaikenkokoisille koirille Asuu oman lemmikin kanssa Kotikäynnit sovittavissa
Asun kaksiossa toisessa kerroksessa! Asunnosta pääsee heti metsään ja luontopoluille mutta myös kävelemään vähän enemmän kaupunkialueella jos haluaa! Lenkkipolkuja on monia, pitkiä sekä lyhyitä! Kerrostalossa äänet kuuluvat todella harvoin asuntooni
Nanna Sirkiä
Nanna
Uusi
Aktiivinen 4 päivää sitten

Nanna Sirkiä

Vasta liittynyt
Olen 19-vuotias, tällä hetkellä työtön ja tammikuussa olen lähdössä opiskelemaan eläintenhoitajaksi. Olen aiemmin valmistunut maalariksi.Päivisin olen kotona kissani kanssa, isäni luona käyn aika paljon koiran takia ja nään myös kavereita välillä.Lemmikkisi saa luonani rauhallisen ym...
Pet Sitter Miki
Miki

Pet Sitter Miki

Vastaa ~ 4 tunnin kuluessa
🐾 Luotettavaa, hellää ja kärsivällistä päivähoitoa! 🐾English speaking clients also welcomed!Olen 30+ vuotias eläinrakas henkilö, joka viihtyy monenlaisten lemmikkien seurassa ja on aina utelias oppimaan niistä lisää. Olen luonteeltani avoin, ...
Linnea P
Linnea

Linnea P

Vastaa ~ 3 tunnin kuluessa
Moikka! Meillä on mukavat ja turvalliset tilat koiralle tilavassa kerrostalokaksiossa Turun Nummessa! Meillä on kaksi kissaa ja teenkin hoitoja mielelläni myös teillä (erityisesti lyhyempiä ajanjaksoja), jos kissa samassa talossa huolestuttaa. Innokkailta kyläileviltä koi...
Viivi
Viivi

Viivi

Vastaa ~ 45 minuutin kuluessa
Tarvitsetko koiranhoitajaa tai ulkoiluttajaa?😊.Oon 20 vuotias nuori nainen Turusta.Asun yksiössä Patterinhaassa. Asuntoni on todella siisti ja viihtyisä ja alueellani on koirapuisto.Laita reippaasti viestiä!❤️
Henrietta  H
Henrietta

Henrietta H

Vastaa ~ 1 tunnin kuluessa
Koiraihminen jo 39 vuotta. Olen elänyt koirien kanssa neljä vuosikymmentä. Lapsuudenkodissa 2-6 koiraa ja aktiivinen koiraharrastus. Näyttelykehän laidalla myös eri rodut sekä kasvattajat tulleet tutuksi. Kotonamme asuu 6v Tiibetinterrieri narttu, jouduimme luopumaan toisesta koirastamme 202...
Sofia S
Sofia
Uusi

Sofia S

Vasta liittynyt
Hei! Olen Sofia, 18-vuotias opiskelija. Käyn lukiossa, joten iltapäivähoidot ja viikonloput ovat aina vapaana. Kuvissa näkyy minun ja äitini yhteinen koira Nemo, sekä edesmennyt kissani Venla. Kokemusta siis löytyy molemmista, kissoista ja koirista, mutta resurssini täyttävät tällä hetkellä ...
Manna K
Manna
Aktiivinen toissapäivänä

Manna K

Aktiviteetit Rauhallinen ympäristö Pienille koirille Keskikokoisille koirille
Hei, Nimeni on Manna.Rakastan yli kaiken eläimiä ja huolehtia niistä!Minulla on ollut koiria, kissoja, pupuja, hamstereita jne…. Asumme Turun keskustassa isossa kaksiossa Yhdessä mieheni kanssaJa olisi tosi kiva pitää huolta teidän eläimistä! 
Susanna V
Susanna

Susanna V

Vastaa nopeasti
Olen Susa 27-vuotias turkulainen. Eläimet ovat aina olleet suuri osa elämääni ja siksi haluan tarjota välittävää ja turvallista eläintenhoito palvelua Turussa. Kokemusta kertynyt omien sekä ystävieni eläinten huolehtimisesta. Kokemusta erityisesti pienistä koirista ja kissoista. Mieluiten ho...
Anni H
Anni

Anni H

Vastaa ~ 1 tunnin kuluessa
Klinikkaeläintenhoitaja valmis ottamaan vastaan niin koiria kuin kissoja. Isot kuin pienet. Arkisin töissä pieneläinklinikalla jonne mahdollista ottaa myös lemmikki mukaan. Kerrostalo kolmio asuntona jossa joka toinen viikko kaksi alakouluikäistä lasta. Välillä käyn hevostalleilla koska teen...
Ninja R
Ninja
Aktiivinen toissapäivänä

Ninja R

Vastaa ~ 3 tunnin kuluessa
Moikka! Tällä hetkellä opiskelen ammattikorkeakoulussa, mutta opintojen ohella minulla on paljon vapaa-aikaa. Perheessämme on ollut koiria ja kissa sekä olen harrastanut ratsastusta joten monenlaisten kotieläinten hoito on minulle tuttua. Haluan tarjota lenkitys apua sekä päivähoito...

Näytetty 48 / 52

Littoisten alueella toimii yksi lenkittäjä, joka ulkoiluttaa koiraasi sovittuina aikoina.

Hinnat alkaen 5 € / ulkoilutus. Koko Pethotelissa hoitajilla on 2 672 arvostelua, keskiarvo 4,9/5.

Mitä koiran ulkoilutus maksaa Littoisten alueella?

Ulkoiluttajien hinnat Littoisten alueella ovat 5 € / ulkoilutus. Jokainen ulkoiluttaja hinnoittelee palvelunsa itse, ja hinta näkyy ilmoituksessa ennen varausta. Lenkin pituus ja aikataulu sovitetaan koirasi kuntoon ja tarpeisiin. Pethotelin kautta maksettuihin varauksiin sisältyy aina Pethotel-takuu eläinlääkärikuluihin ilman omavastuuta sekä 24/7-asiakaspalvelu.